Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN julkaisi 2019 toimittaja Casey Barberin laatiman artikkelin, jossa hän luetteli maailman 15 parasta olutkaupunkia. Lista tuntui tuoreeltaan yllättävältä, jopa kummalliselta. Suomalaisesta näkökulmasta odottamattomalta näytti etenkin Tallinnan mukanaolo. Toisaalta kyseessä oli vain yhden ihmisen nimissä julkaistu arvio.
Tallinnan lisäksi CNN:n listaan pääsivät Portland (Maine, USA), Asheville (Pohjois-Carolina, USA), Grand Rapids (Michigan, USA), Bryssel (Belgia), Tokio (Japani), Shanghai (Kiina), Berliini (Saksa), Rooma (Italia), Victoria (Kanada), Melbourne (Australia), Kapkaupunki (Etelä-Afrikka), Lissabon (Portugali), Varsova (Puola) ja Budapest (Unkari).
Eihän tuota listaa voi vieläkään ottaa täysin tosissaan. Kapkaupunki? Rooma? Budapest? Ihan mukavia (olut)kaupunkeja, mutta mihin unohtuivat Praha, Lontoo, Sheffield, Edinburgh, Bamberg, Düsseldorf, München, Portland (Oregon), Brugge, San Diego, Chicago ja Denver?
Vanhaa uutista lukiessani pohdin, mahtaako Viron pääkaupunki yli puoli vuosikymmentä myöhemmin ansaita saamansa arvostuksen? Siitähän piti lähteä ottamaan selvää.
Miten hieno olutkaupunki määritellään? Aikana ennen pandemiaa useimmilla ensimmäinen kosketus virolaiseen olueen Tallinnassa oli melko varmasti Sakun panema vaalea lager. CNN korosti Tallinnan erinomaisuutta Põhjala-panimon, Põrgun ja TapTapin olemassaololla. Kuvaavaa ajallemme on se, että sekä Põrgu että TapTap ovat lopettaneet toimintansa.
Silti nyt valinnanvaraa ja ehkä myös laatua on enemmän tarjolla kuin koskaan Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen. Tätä heijastaa esimerkiksi Balti Jaaman asematorin toisessa kerroksessa toimiva Humalakoda-panimoravintola. Vaikka kauppakeskuksessa ollaan, Humalakodan avaran tilan kivimuurit ja katon rimasomistus eivät viittaa Jumbon eikä Triplan persoonattomuuteen. Tarjolla on yleensä 6-10 omaa hanaolutta sekä lisäksi hiukan muuta virolaista ja ulkomaista tarjontaa. Panimon omat Pale Ale ja IPA tavoittelevat tyylinmukaisuutta, mutta katkerohumaloinnissa säästellään. Palvelu on ainakin iltapäivän kiireettömyydessä ystävällistä. Lievän epäröinnin jälkeen piste Tallinnalle.
Lyhyen kävelymatkan päästä löytyy itävirolaisen panimon maisteluhuone Purtse Resto (Telliskivi 60/2), Oveen teipattu lappu kertoo, että uudelleenitenäistymispäivän takia baari on kiinni. Juhlikoon rauhassa, joten talsitaan seuraavaan osoitteeseen. Põhja Konn (Telliskivi tn 60a-5) sijaitsee Pudel Baarin entisissä tiloissa. Põhjala-panimon operoima baari pitää itseään virolaisen oluen lähettiläänä: todisteeksi käyvät 20 hanaolutta. Viihtyisä, katettu terassi ja tarjoiltujen oluiden virheettömyys tuovat toisen pisteen Tallinnalle.
Sadekuurojen takia siirtyminen Põhjala-panimoon (Peetri tn 5) tapahtuu Rekola-vuokrapyörän sijasta Boltilla. Osoite lienee jokaiselle vähänkään oluesta kiinnostuneelle suomalaiselle tuttu.
Sisään astuessani salissa soi The Smithsin This Charming Man. Asiat tuntuvat siis sujuvan. Tarjolla on 24 hanaolutta. Lasiin osuu ensiksi kuivahumaloitu Batch 1000 West Coast Pilsner. Panimon tuhannes panos voisi olla puhtaampi ja raikkaampi. Sitten kuluu hetki ja vaahdon alta alkaakin löytyä kiinnostavaa yrttisyyttä. Yllättäen suu tavoittaa fenkolia ja mandariinia. Humalointi on aranoloinen, mutta tuo kaivattavan lisäarvon. Alun hämmennys kääntyy pieneksi voitoksi.
Erinomaisen ja kieltämättä hinnakkaan brisketin jälkeen on jälkiruokajuoman aika: Timeless Treasures (13,5 %) on skottilaisesta viskitynnyristä makua saanut olut. Se on pantu yhteistyössä hollantilaisen Frontaalin kanssa. Mämmimäisen oluen tuoksussa on vahvasti tammea. Tuntematta nimenomaista viskitynnyriä, voi olettaa, ettei siinä ole ainakaan säilytetty turvesavuista viskiä. Oluiden hintoja tarkkaillessani vahvistuu käsitys, että useissa paikoissa hintaero on vain euro riippumatta siitä, onko annos 0,25 tai 0,4 litraa (tai 0,3/0,5). Jälleen piste Tallinnalle.
Seuraava etappi on toisen Bolt-matkan päässä. Telliskivestä osoitteeseen Paljassaare tee 18 muuttanut Vaat Brewery and Taproom kertoo nettisivuillaan aukiolosta, mutta panimobaarin ovi ei vieraalle avaudu. Juhlapäivä tai ei, amatöörimäistä meininkiä.
Samainen Bolt-kuski alkoi hiukan hermostua, kun pyysin seuraavaksi ajamaan Tuletorn-panimon baariin (Marati tn 5). Sovellusvajakkina en kyennyt puhelimellani "tilaamaan" kuskilta uutta matkaa, eikä käteistäkään löytynyt. Sovin, että lisään hyvän tipin edellisestä etapista. Kaikki hyvin? No, ei, sillä mystisesti applikaatio ei näyttänyt kyseisen matkan kohdalla tippaamismahdollisuutta enää loppuillasta. Vabandust, Valeri!
Tuletorn on Põhjalan entisen oluenpanijan Chris Pilkingtonin pari vuotta toiminut yritys Koplin kehittyvällä alueella.
"Haluan tehdä Tuletornista ainutlaatuisen matkakohteen, mikä jokaisen Tallinnaan tulevan oluenystävän pitää kokea aina uudestaan ja uudestaan. Ideaalia olisi, ettemme tekisi mitään olutta kahdesti, jolloin vierailu taproomissa olisi aina erilainen," Pilkington sanoi Avec-lehdelle 2024.
Baari on pieni betonibunkkeri, joka näköjään myy souria, dipaa ja yhtä vaaleaa lageriakin (oikein maistuva Sketchy Lager). Tunnelma on torstai-iltana asiakaskunnan olemusta tulkiten jälkihipsterimäinen ja karheasta interiööristään huolimatta hyvin keskiluokkainen. Tulipahan nähtyä.
Vielä johonkin ennen hotelllin höyhentyynyä? Rotermannin korttelista löytyy Pühaste Taproom (Rotermanni 2). Tarttolaisen panimon kiviholvimaisen maisteluhuoneen tiloissa toimi aiemmin Brewdogin franchising-baari. Pühaste Murrang on oikein kelpo West Coast IPA. Läksiäiseksi vielä 11,2-prosenttinen Dekadents. Sen silkkinen vaniljaisuus ja rommimaisuus soivat sopusoinnussa. Pisteet Tallinnalle (ja Tartolle).
Toisen päivän pubikroolauksen ohjelma alkaa Beer Housesta (Dunkri 5). Vanhankaupungin ravintolapanimo avattiin 2002, eikä se siitä paljon ole muuttunut. Saksalaista oluttupatunnelmaa jäljittelevä liikeidea, paikallisesti korkeat hinnat ja keskinkertaiset oluet saavat etsimään pakoreittiä kohti Hell Huntia (Pikk tn 39). Sen muuttumattomuus on vain hyve. Ainakaan valikoiman laajuudesta ei viihtyminen jää kiinni.
Lähellä olisi kello 17 ovensa avaava Koht (Lai 8), mutta aikataulu ei nyt mahdollista visiittiä. Hiukan sen kotoisaa, pahimmillaan kaoottista ilmapiiriä jää oitis kaipaamaan.
Sen sijaan seuraava osoite on Uba ja Humal (Võrgu tn 3). Kierrätyskeskuksessa käynyt sisustaja on tapetoinut seinät vanhoilla sanomalehden sivuilla. Kylmäkaapeista noudetaan tiuhaan kotiin vietäviä pulloja. Tunnelma on selvästi rosoisempi kuin vastaavalla idealla toimivassa Brewklyn Craft Beer Cafessa (Vesilennuki tn 22-112). Paristakymmenestä hanasta valutetaan sekä virolaisia että ulkomaisia oluita kohtuuhinnoin. Pisteet Tallinnalle.
Matkalla satamaan voisi vielä käydä Pilsner Urquellia tarjoilevassa Pilsneri Baarissa (Vana-Kalamaja tn) ja Kochi Aidadissa, mutta laiva ei odota. Pähkäiltäväksi jää, olisivatko panimomestari Enn Kärblanen maineella ratsastavan Kochi Aidadin oluet vihdoin olleet kunnossa. Millaisessa kuosissa Pudel Baarin (Telliskivi tn 62) cask olisi ollut? Paljon kysymyksiä, mutta selvisikö vastaus oleellisimpaan?
Onko siis Tallinna yksi maailman parhaista olutkaupungeista?
Tuskinpa, vaikka todistusvoimani ei liene kummallisempi kuin CNN:n toimittajalla. Silti maisteltavaa ja koettavaa riittää hyvinkin pariksi päiväksi.
Viisi suosikkiani Tallinnassa:
Põhjala Tap Room (Peetri tn 5)
Koht (Lai 8)
Uba ja Humal (Võrgu tn 3)
Põhja Konn (Telliskivi tn 60a-5)
Hell Hunt (Pikk tn 39)
Tietokirjailija, toimittaja ja estofiili Sakari Nupponen listasi omat suosikkinsa:
Valli baar (Müürivahe 14)
Hell Hunt (Pikk tn 39)
Energia kohvik (Kaubamaja tn 4)
Bussijaama kohvik (Lastekodu 46)
Ufo pubi (Kivisilla tänav 2)
Grüner Veltliner on rypälelajike, jota voi pitää Itävallan omana, vaikka sen naapurivaltioissa ja merten takanakin lajiketta viljellään. Itävallassa viinin viljelypinta-alasta kolmannes on GV:n peitossa. Se on alppivaltion ylivoimaisesti viljellyin ja merkittävin rypälelajike.
"Jos manchesterilaisen viiltäisi auki, olen vakuuttunut, että hän vuotaisi best bitteriä."
