Uuden panimoravintolan tarjonta pikatestissä
"Kellotornin panimo on ainoa laatuaan Euroopan päärautatieasemilla." No, ei todellakaan ole.

"Kellotornin panimo on ainoa laatuaan Euroopan päärautatieasemilla." No, ei todellakaan ole.
Helsingin päärautatieaseman markkinointitiimi ei ilmeisesti miellä Sheffieldin päärautatieasemaa kaupunkinsa päärautatieasemaksi, eikä Tapped Brew Companya panimoksi.
Kellotornin "tapahtumakeskus" avattiin vuoden 2025 loppupuolella, mutta Helsingin päärautatieaseman panimohankkeen käytäntöönpano viivästyi pitkittyneen viranomais- ja lupaprosessin vuoksi kesään 2026.
Ajattelin ylevästi, että annan oluenpanijan rauhassa tutustua panimolaitteisiinsa ennen kuin lähden maistamaan hänen tuotoksiaan. Oikeasti en jaksanut oitis hypätä Espoossa metroon ja nousta joitakin satoja askeleita Helsingin rautatieaseman panimon baariin. Itse panimo sijaitsee baarin yläpuolella kakkoskerroksessa.
Pääkaupungin päärautatieaseman baariksi Kellotorni tuntuu rauhalliselta ja viihtyisältä ainakin torstai-iltapäivänä.
Aiemmin Bryggeri Helsingissä ja Gallows Bird Tapiolassa oluita pannut Jaakko Järvinen ehti kehitellä ennen kesän 2026 starttia useita oluita. Niistä viisi oli tarjolla syyskuun loppupuolella.

Ensimmäinen tilaus Aikaero American Lager (5,2 %) oli luonteva startti. Maltillinen humalalajikkeiden luoma ruohomaisuus, hento yrttisyys ja hedelmäisyys sekä keksimäinen mallas yhdistyvät sopuisasti. Puhdaspiirteinen maku kuivuu katkeroiden myötä loivaan luisuun. Ihan pätevää panemista.
Kuluerä Festbier (6,1 %) näyttää lasissa utuisen kultaiselta. Vähäinen raakavljainen maltaisuus huokuu lasista siten, että odotusarvo tämän saksalaistyylisen juhlaoluen mausta on pikemmin kuiva kuin yltäkylläisen makea, ja arvaus osuu lähelle. Jos perinteinen Baijeri on mittapuu, makeutta on Kuluerässä tyylinmukaisesti, mutta katkeruutta müncheniläisiin suurpanimoihin nähden selvästi enemmän. Alkoholia on sen verran, että posket lämpiävät. Toimii!
Piper Sanctum Blonde Ale vol. 2 (8,0 %) vie maistajan Belgiaan. Kullanruskea väri. Mausteinen, varsin pippurinen tuoksu. Suorasukainen mustapippurisuus ja korianteri dominoivat makua esterimäisellä korostuksella. Mausteinen jälkimaku kuivuu nopeasti rapeaksi.
Tornipöllö Porter (5,8 %) on hämärässä lähes mustalta näyttävä olut, joka paljastaa valoa vasten rubiininpunaa. Melkoinen paahteisuus hyppää sieraimiin Tuoksussa on suklaata, espressoa ja hiukan metsämarjaisuutta. Paahdetussa maussa marjainen hapokkuus loiventuu nopeasti suklaiseksi. Kuiva jälkimaku vetää suuta suppuun yllättävän paljon. Kaikkinensa Tornipöllö jättää itsestään levottoman vaikutelman.
Viimeisenä Toivonkipinä Rauchbier (6,0 %). Ruskea, vahvasti rubiininpunainen sävy. Tuoksu on lempeällä tavalla savuinen vailla sammutetun nuotion käryä tai dominoivan savulihan tuoksua. Kelpo savulager, jossa savuisuus on läsnä, muttei liene stop-merkki rauchbier-maailmaan vasta tutustuvallekaan.
Ei hullumpaa.
Takaisin metroon.
"Kellotornin panimo on ainoa laatuaan Euroopan päärautatieasemilla." No, ei todellakaan ole.
India pale alen (IPA) historiaan liittyy monenmoisia tulkintoja, joista osa on todistettu vääriksi. IPA ei esimerkiksi syntynyt siksi, että British Raj tarvitsi olutta. Intiaan oli rahdattu Britanniasta olutta jo ennen IPA:n keksimistä. Totta sen sijaan IPA-tarustossa on mm. se, että humalalla ja alkoholilla on säilyvyyttä parantavia ominaisuuksia,...
Osallistuin hiljattain Helsingissä järjestettyyn maistelutilaisuuteen, jossa haettiin Davidoff Churchill The Late Hour -sikarille sopivaa juomaa.